Personal training

PT/Fysioterapeutti Julia

Minulta saat juuri sinun tarpeisiisi räätälöityä yksilöllistä liikunta-, fysiikka- ja ravintovalmennusta! Autan sinua mielellään, oli tavoitteenasi painonpudotus, parempi fyysinen kunto ja liikkuvuus tai esimerkiksi kiputilojen poisto. Yksilövalmennuksessa etsitään yhdessä parhaat tavat, joilla saavutat tavoitteesi ja löydät liikkumisen ilon. Autan ja motivoin niin aloittelijoita, kuntoliikkujia kuin myös aktiiviurheilijoita.

Saatavilla on sekä pidempiä ja päämäärätietoisia valmennuskokonaisuuksia, kuin myös lyhyempiä valmennusratkaisuja, kuten esimerkiksi kuntosaliohjelman laatiminen tai vanhan ohjelman päivittäminen.

Valmennustyöstä minulla on yli 6 vuoden kokemus. Valmennustyössä minulle on tärkeää, että asiakas tuntee itsensä kuulluksi ja ymmärretyksi. Vaikka kuntosaliharjoittelu on itselle tuttua yli 12 vuoden ajalta, tiedän ettei suurimmalle osalle valmennusasiakkaista näin ole ja haluan kaikin tavoin pyrkiä tekemään harjoittelun aloittamisen kynnyksen mahdollisimman matalaksi. Esimerkiksi elämäntaparemontin aloittaminen on iso, mutta tärkeä askel oman hyvinvoinnin kannalta! Sinä itse olet elämäsi tärkein henkilö ja jokainen terveyteen ja hyvinvointiin sijoitettu euro auttaa sinua takaamaan terveemmän ja paremman tulevaisuuden. 

Valmennustyylini on "luja mutta lempeä". Tarkoituksena on, että saavuttamasi tulokset ovat pysyviä. Netti on täynnä valmennuksia, joissa luvataan suuria tuloksia pienessä ajanjaksossa. Valitettavasti usein tällaiset kokonaisuudet eivät kuitenkaan saa sinua muuttamaan elämäntapojasi pysyvästi. Valmennuksessani saat työkaluja kohdistettuna juuri sinun elämäntilanteeseesi siten, että sinun on mahdollisimman helppo noudattaa ohjeita ja pidemmällä aikavälillä saat tehtyä uusista elämäntavoistasi itsellesi tavallisen rutiinin. 

Ota yhteyttä sähköpostitse, puhelimitse tai verkkosivujen yhteydenottolomakkeella, niin kartoitetaan millainen valmennuspalvelu sinun elämäntilanteeseesi sopisi juuri nyt parhaiten!

Asiakkaiden palautteita:

"Olen ollut nyt noin puoli vuotta Julian pt-asiakkaana. Treenaaminen Julian johdolla on ollut hauskaa, kannustavaa ja palkitsevaa. Julia ohjaa ammattimaisesti ja aina POSITIIVISELLA otteella. Huonotkin päivät muuttuu hyviksi aurinkoisen pt:n johdolla! Mahtavaa ja innostavaa, suosittelen lämpimästi!"

"Julia on kannustava ja sopivan vaativa pt!"

"Salille on aina tervetullut olo! Valmentaja huomioi yksilölliset tarpeet tosi hyvin. Treeni kerrat on hyvin ja helposti sovittavissa. Tsemppiä saa joka tilanteessa myös henkilökohtaisesti lujan lempeästi. Suosittelen ehdottomasti😍"

Voit maksaa personal training -palveluita myös liikuntaeduilla tai Klarnalla. Verkkokauppaan pääset tästä. Verkko-ostoksen jälkeen Julia on sinuun henkilökohtaisesti yhteydessä. 


 

 

Jos valmennus ei ole tämänhetkiseen elämäntilanteeseesi sopiva ratkaisu, löydät verkkokaupasta myös valmiita kuntosaliohjelmia sekä mahdollisuuden ostaa yksilöllisen harjoitusohjelman/ruokavalionVERKKOKAUPPAAN

Koulutettu fysioterapeutti ja personal trainer
Julia Orkola
p. 045 6938 228 / tervakoski@ole.fit
Yhteydenotot puhelimitse arkisin klo 12-18 välillä